Jamera - Lukiokirjat edullisemmin

Jamera Oy

Jamera on vuonna 2001 perustettu suomalainen osakeyhtiö. Emme kuulu mihinkään suureen ketjuun tai konserniin, vaan olemme aivan itsenäinen kirjakauppa. Vuoden 2006 alussa Jamera siirtyi täysin pitkäaikaisten työntekijöidensä omistukseen. Jamera aloitti lukiokirjojen kierrätyksen ostamalla kirjoja käteisellä vuonna 2001, ensimmäisenä Suomessa. Nykyään Jameralla on Suomen suurin kirjojen kierrätykseen erikoistunut verkosto: 5 myymälää, suosittu verkkokauppa ja lisäksi järjestämme jaksojen alussa myyntitilaisuuksia yhteistyölukioissamme.

Yhteystiedot

Jamera Oy
Gummeruksenkatu 5
40100 Jyväskylä
Puh: 050 - 338 2520

Y-tunnus: 2008349-9

Työntekijät

Anne Maaninka - toimitusjohtaja

Anne tuli Jameraan keväällä 2003 käynnistämään Jameran Jyväskylän toimintaa. Ajan myötä vastuualue lisääntyi kattamaan laajemmin myös koko yrityksen toimintoja. Tällä hetkellä Anne toimii Jameran toimitusjohtajana. Vastuualueena hänellä on mm. taloushallinto ja varastonhallinta.

Tuomas Lappalainen

Tuomas aloitti Jameralla 2003 keväällä ensin myyjänä, mutta pian hän siirtyi vastaamaan Oulun Jamerasta. Tällä hetkellä Tuomaksen erityisiä vastuualueita ovat mm. tietohallinto ja verkkokauppa.

Janne Maaninka

Janne pääsi Jameralle töihin myyjäksi keväällä 2003. Nykyisin Jannen vastuualueena valtakunnallisesti on erityisesti markkinointi.

Minja Lappalainen

Oulusta käsin työskentelevän Minjan vastuualueina Jamerassa ovat mm. henkilöstöhallinto ja operatiivinen myymälätuki.

Miika Ikonen

Pääsin mukaan Jameran toimintaan uuden Helsingin myymälän myötä joulukuussa 2007. Olen 26-vuotias matkailualan restonomi Järvenpäästä. Vapaa-ajalla harrastan yleensä salibandya ja kalastusta sekä äärimmäisen rentouttavaa sohvaperunointia avokkeeni kera. Jamerassa vastaan Helsingin myymälästä. Nähdään myymälällä!

Maiju Lahtinen

Vapaa-ajallaan kirjallisuuden väitöskirjaa työstävä Maiju työskentelee Jamerassa toimistoassistenttina mm. asiakaspalvelun ja taloushallinnon parissa.